|
|
ohjelmapalvelu.net Ohjelmapalvelu Ketola Pasi |
|
|
|
ETUSIVU>>>>>>> YHTEYSTIEDOT>> YRITYS>>>>>>>> ESIINTYJÄT>>>>> TULOSSA TAPAHTUMIA LINKIT>>>>>>>> |
|
DUO SÄRMÄ
Tanssiorkesteri Perinteistä tanssimusiikkiä sekä iskelmän helmiä eri vuosikymmeniltä. Musiikki on seurannut meitä koko elämän ajan. Sähköuruista ja baritonitorvesta alkunsa saanut harrastus on kulkenut mukana aikuisikään saakka. Instrumentit vaihtuivat, kokoonpanot vaihtuivat. Kun kummankin toivelaulukirjat siirtyivät yhteiseen hyllyyn syntyi ajatus oman orkesterin perustamisesta. Silloin syntyi Sahara-yhtye, jonka ohjelmistolla viihdytetään perinteisen tanssimusiikin ystäviä. Viiden hengen tanssiorkesteri on paikallaan tanssilavoilla, mutta myös pienemmälle kokoonpanolle tuntuu olevan tilausta. Pelkkä bassokitara ja haitari eivät kuitenkaan riitä kaikkeen musiikkiin, joten hankimme rytmilaitteen joka takaa taustat, voi sanoa, kaikkeen. Tuloksena sää ja mää ja hyvä rytmi eli Duo Särmä. Duo särmään saat tarvittaessa lisää haluaamaasi särmää kitaran ja/tai rumpujen lisäämisellä, jolloin duo kasvaa trioksi tai jopa kvartetiksi asti. |
Takaisin edelliselle sivulle |